10 October 2009

Huoltotauko

En kadonnut maan päältä, tuli vaan muuta tekemistä. Täten blogi julistetaan tilapäisesti tauolla olevaksi, koska neuloa ei kertakaikkiaan ehdi - kiitos tuon kuvassa näkyvän otuksen. Pikkutotoro on nyt 6 viikkoa vanha eikä valitettavasti vieläkään osaa lukea niitä kirjoja, joissa kerrotaan että normaalit vauvat nukkuvat suurimman osan vuorokaudesta. Valveilla ollessa sitten ollaan seurankipeitä ja seura saisi mielellään kantaa hänen potkuisuuttaan ympäriinsä, jotta mielenkiinto pysyy yllä ja vauva tyytyväisenä. Miten tähän yhtälöön saisi ympättyä langan ja puikot on mulle toistaiseksi mysteeri.
chibi.jpg
Kuvassa on myös ainoa pikkutotorolle tekemäni neuletyö, jonka onnistuin mitoittamaan oikein. Peiton kanssa ei voi näemmä mennä vikaan. Tein mä myös myssyn, lapaset ja sukat, mutta vastasyntynyt-koko on vissiin tarkoitettu jollekin toiselle, paljon pienemmälle vastasyntyneelle, kun ei tuo myssy mahtunut edes sairaalasta lähtiessä päähän.
totorohat.jpg
babysocks.jpg
Onneksi Marjut-täti osasi ottaa kasvuvaran huomioon (jostain kumman syystä päädyimme molemmat tähän samaan malliin). Muutenkin neulovat ystävät ovat pitäneet huolta siitä, ettei poitsu palellu sillä aikaa kun äiti yrittää kasvattaa itselleen toisen setin käsiä. Meidän taloudessa osataan varmasti arvostaa neulottuja lahjoja :)

17 comments:

Marjut said...

Marjut-täti onnittelee vielä kerran!

MariL said...

Paljon onnea! :) Kyllä niille käsitöille vielä aikaa löytyy, nyt on tärkeämpi ajanjakso menossa. :)

Tess said...

Paljon onnea!

Soile said...

Paljon onnea pikku Totorolle!

Raudaskylän kyläyhdistys said...

Onnea koko perheelle! Ja voimia sinulle.

Minäkin suunnittelen täällä parhaan ystävän vauvalle lahjaneuletta. Ja kovasti olen kallistumassa peiton suuntaan. Juuri samoin perusteluin: tulee taatusti sopiva!

Hanna said...

Paljon onnea!

kaisa said...

Onnea pikkutotorolle ja koko perheelle!

RiikkaS said...

Onnea onnea. Rengasliina tai kantoliina kehiin, jos jotain tarttee saada tehtyä.

Vilma said...

Isot onnittelut pienestä Totorosta! :)

Kaisa said...

Onnea paljon!

Helmis said...

Suurensuuret onnittelut!!
Ihana käsityö se on tuo pikkuihminenkin :). Puikkojen ja lankojen aika tulee taas.... :)

Kate said...

Suuret onnittelut pikkuihmisestä koko perheelle!

Sini said...

Onnittelut pikkutotorosta :-)
Meidänkään neiti ei pikkusena tiennyt, että vauvojen kuuluu vain nukkua ja syödä...kyl hän sitten muutaman kuukauden päästä tajus, että päivällä voisi joskus nukkuakin, että äiti pääsee neulomaan :-D

Pauliina said...

Onnea perheenlisäyksen johdosta!

Pikku- Kettu said...

Paljon onnea!!!

sirpale said...

Onnittelut!

hekku said...

Onnea Uudelle ja Uuden tekijöille :)