Voihan verenpaine

Argh! Miten kirjoneuleen neulominen voi olla niin himputin vaikeeta. Kaksi riviä tehty lapasen kuviosta - vasemman käden etusormi kramppaa ja otsasuoni tykyttää. Eka lapanen on jollain ihmeen konstilla puserrettu valmiiksi (peukkuahan ei lasketa) viime kevättalvena ja päätin tekaista sille vihdoin kaverin. Olin jo autuaasti unohtanut, miten toivoton olen kirjoneuleen suhteen. Vasen käsi toimii muuten oikein hyvin, mutta auta armias, jos sormien päältä pitää juoksuttaa kahta lankaa yhtä aikaa - sormet on solmussa ja langat myös. Ainoa tapa saada langat pysymään erillään on jäkittää etusormea krampin rajoille. Ja jos on langat solmussa, niin ei ole mitään toivoa saada dominoiva väri kulkemaan aina samaa kautta. Tasaisesta langankireydestä en ala edes avautua. Ehkä pitäisi suosiolla kokeilla lapasiin magic loopia, vaikka mieluummin käytän aina lyhyitä sukkapuikkoja pieniin töihin. Voisin muuten vetäistä lihavat henkselit koko kirjoneuleen yli, mutta kun kirjoneulelapaset ovat niin kauniita. Blaah, neulomisen piti olla rentouttava harrastus. Pitäisi varmaan olla lisäksi joku kotieläin harrasteperäisen stressin lievittämiseksi. Kissojen omistajilla on tiettävästi vähemmän sydänkohtauksia.

Mistä tunnet sä ystävän

Ystävänpäivä on ovella ja mainosten perusteella ystäviä pitäisi muistaa jotenkin - korteilla, lahjoilla ja sen semmoisilla. Todellinen ystävä kuitenkin ymmärtää vaikka kortti jäisi tänä vuonna antamatta ja käyttäisit ne rahat toisenlaiseen ystävyyden osoitukseen. Australiassa olisi nyt nimittäin paljon sellaisia, jotka ovat avun tarpeessa, kun tuhoisat maastopalot ovat vieneet kaiken. Auttaa voi niin ihmisiä Australian punaisen ristin kautta, kuin eläimiä RSPCA Victorian tai Wildlife Victorian kautta. Porkkanaksi kerrottakoon, että Serendipity-blogissa arvotaan paljon neuleaiheisia palkintoja Punaiselle ristille lahjottaneiden kesken. Kymmenellä Australian dollarilla saa yhden osallistumisarvan, mikä vastaa viittä euroa. Se on pieni hinta hyvälle teolle.

Päätämme radiohiljaisuuden

Tammikuu meni aikalailla horroksessa, mutta pitänee tässä ruveta heräilemään talviuniltaan, kun kevään ensi merkit ovat jo näkyvissä - ulkona on jopa paistanut aurinko ja meidän pesuhuoneeseen ilmestyi ensimmäinen muurahainen. Horroksesta huolimatta sentään tuli neulottua muutama rivi silloin tällöin (mahdollisimman aivotonta kylläkin), mutta ei puhettakaan siitä, että olisi saanut mitään viimesteltyä esittelykuntoon. Kotitontulle ohjeeksi, että vierashuoneen pöydältä saa ottaa ja päätellä niitä töitä ihan vapaasti ja sen valkoisen huivin voisi myös pingottaa niin näyttäisi pitsiltä eikä vaan mytyltä. Mä lupaan tarjota sitten maitoa ja keksejä, niin ollaan molemmat tyytyväisiä. Sitä odotellessa, melkein valmiiden sijaan esitellään nyt lievästi myöhästyneenä joulukuun viimeiset valmistuneet.

Pipo ja kauluri: omasta päästä
Lapaset: Cabley mitties (Allison Clayton), Ravelryssa
Lanka: Grinasco Tyrol, 290 g
Puikot: 5 mm

Virallinen versio: mä halusin kerrankin yhteensopivan setin - tumput, pipon ja kaulurin. Todellisuus: ostin taannoin Menitasta kolme kerää Grignascon Tyrolia, koska väri sopii hyvin mun talvitakkiin ja lanka oli ihanan pehmoista. Aikomuksena oli tehdä siitä ainakin tumput, ehkä. Ensin rupesin kuitenkin tekemään kauluria, koska piti saada jotain aivotonta neulottavaa tenttivalvontaan. Kaulurista oli tulossa kuitenkin aivan liian peltinen, mutta sovitettaessa näytti siltä, että lanka olisi oivaa pipomateriaalia ja mallitilkun (eli kaulurin) perusteella sai helposti pähkäiltyä pipon silmukkamäärät. Purin puolivalmiin kaulurin ja tein pipon. Sitten neuloin vihdoin ne tumput. Koska lankaa oli vielä jäljellä (muttei kokonaiseen kauluriin), kaivoin varastosta esiin Kid Mohairin jämät ja improvisoin vähän väljemmän kaulurin, kun en kerran juuri nyt tarvinnut niskatukea. Lopputuloksiin olen kyllä tyytyväinen, mutta säätöä oli ihan riittävästi. Lapasiakin tein ensin ohjeen mukaan, mutta sitten huomasin, ettei peukalokiilaton versio edes mahdu handuun. Onneksi paksua lankaa neuloo nopeasti, joten siitä purkaamisesta ei edes jäänyt harmitusta. Lapasista tuli lisäksi aivan loistavat - olen pitänyt niitä melkein joka päivä kohta kuukauden, mikä näkyy kuvastakin pienenä nuhjantumisena. En tiedä onko tässä ratkaisevassa asemassa ollut langanvalinta vai palmikot, mutta kerrankin sormia ei palella. Aiemmin on tullut kokeiltua sekä huovutettuja lapasia että lovikkalangasta neulottuja, mutta lopputulos on silti ollut vähän vilpoinen. Sen sitä saa, kun on varustettu olemattomalla ääreisverenkierrolla - minä ja Suomen talvi sovimme vähän huonosti yhteen. Jos vain saisi miehen houkuteltua muuttamaan etelämmäs, niin tulisi samalla kertaa hoidettua sekä talvinen hibernointitaipumus että paleleminen. Mitäköhän sitä keksisi - lammasfarmariksi Kreikkaan?